Kerhokuvaukset

Muskarit:

Muskarit tarjoavat perheen pienimmille mahdollisuuden kivaan harrastukseen ja positiivisiin elämyksiin vanhempien kanssa. Musiikin maailmaan tutustutaan musiikkileikkien, laulujen, lorujen, liikkeen ja soitinten avulla ja tunneilla kehitetään lapsen musiikillista muistia, luovuutta ja itseilmaisua.

Muskaritunneilla vanhempi ja lapsi osallistuvat toimintaan yhdessä  ja vanhempi on tunneilla vastuussa lapsensa turvallisuudesta. Joillekin lapsille ryhmään ja toimintaan totuttelu voi viedä aikaa. Vanhempi osaa kuunnella oman lapsensa viestejä kaikkein parhaiten ja väsyn tai nälän yllättäessä voi muskarihetkestä siirtyä hetkeksi aikaa sivummalle lapsen tarpeen mukaan.

Vaatetus on tunneilla vapaa, mutta kannattaa varautua vaatteilla joissa on mukava olla ja liikkua. Mikäli lapsi kävelee, myös sisätossut olisi hyvä olla mukana.

Kerhon musiikillinen osuus on noin 30-35 min.

Liikuntakerhot:

Ryhmissä harjoitellaan leikin avulla perusliikuntataitoja, koordinaatiota, motoriikkaa sekä sosiaalisia taitoja.  Tunneille kannattaa varustautua vaatteilla, joissa on helppo liikkua, sekä mahdollisesti kerhotossuilla tai jarrusukilla. Sisäkenkiä emme käytä, ettei käy vahinkoja kaverin varpaille. Myös vesipullo on hyvä olla mukana. Jumpassa lapset harrastavat ilman vanhempia, ohjaajasta riippuen jumpissa voi kuitenkin olla muutamia kerhokertoja, jolloin vanhempikin on tervetullut jumppaamaan.

3-4-vuotiaiden Leikkiliikunnassa tutustutaan liikuntaan, liikuntavälineisiin ja temppuiluun leikinomaisella tavalla. Toimintavälineinä voivat olla leikit, leikilliset harjoitteet, musiikki, sadut ja lorut.

5-6-vuotiaiden Leikkiliikunnassa harjoitellaan perusliikuntataitoja ja oman kehon hahmottamista pyörien, hyppien, juosten ja tasapainoillen.

7-10-vuotiaiden Liikuntakerhossa liikutaan ja leikitään ja pelataan monipuolisesti. Tavoitteena on tukea lapsen oman kehon tuntemusta ja hallintaa, ilmaisukykyä, keskittymiskykyä, itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja.

Taidepajat:

Jokainen lapsi on luonnostaan luova. Lastenliiton taidepajoissa lapsen luovuutta tukevat kokeneet ohjaajat ja monipuoliset taidemateriaalit. Teemme taidetta: maalaten, muotoillen, piirtäen, rakennellen ja tekniikoita yhdistellen. Pienimmätkin taiteenharrastajat pääsevät käyttämään oikeita välineitä. Luovuus mahdollistaa uuden ajattelun syntymisen, tunteiden käsittelemisen ja kasvattaa ongelmanratkaisukykyä. Taidepajassa ohjaaja opettaa erilaisia tekniikoita ja neuvoo materiaalien käytössä, mutta lapset ovat taiteilijoita.

Ohjauksissa vuorotellaan ikätasoisesti havainnointia, kokeilemista ja tekniikan opettelua. Ohjaussuunnitelmat räätälöidään ryhmäkohtaisesti. Taidetoiminnassa pyritään elämykselliseen, monipuolisesti materiaaleihin tutustuvaan ja kokeiluun kannustavaan tekemiseen. Teosten kotiin vieminen on lapsille tärkeä hetki. Aina tärkein oppi tai tunne ei kuitenkaan näy valmiissa työssä. Kokeileminen ja uuden oppiminen ovat olennainen osa taiteen syntyä. Taidepajassa opetellaan ryhmässä toimimista ja suvaitsevaisuutta. Elämys voi syntyä yhteisesti kuunnellusta musiikista tai tarinasta, mutta jokaisen työ on oma ja ainutlaatuinen. Itsetunnon vahvistumisen kannalta voi olla tärkeää nähdä oma kokemuksensa maalattuna paperilla.

Arvostamme toiminnassamme kestävää kehitystä, hyödynnämme myös kierrätys- ja luonnonmateriaaleja. Opimme näkemään aarteita lähiympäristöstämme. Puun lehvistössä on tuhansia sävyjä sekoiteltavaksi, kivestä voi maalata peikon, pesuainepullosta rakentaa kuuraketin tai pahvilaatikosta värikkään nukketeatterin.

Kaikki on mahdollista sille joka osaa kuvitella.

Showtanssi: 

Showtanssi on monipuolinen esittävän tanssin laji, jossa voivat yhdistyä monet lajit ja tyylit. Olennainen osa tunteja on myös akrobatia. Tunneilla harjoitellaan askelsarjoja, tanssitekniikkaa, liikkumista, oman liikkeen löytämistä improvisaation avulla, ryhmätyöskentelyä, esiintymisharjoituksia sekä koreografioita. Showtanssissa käytetään paljon hittimusiikkia.

 

Kerhoasioissa ota yhteyttä:

Toiminnanohjaaja

Anna Merikaiho, helsinki.toiminnanohjaaja@lastenliitto.fi, p. 045 137 2744