HELSINKI, Munkkiniemi - Showtanssi 12-15v KEVÄT 2025

Showtanssi 12-15 -vuotiaille perjantaisin klo 15:05-15:50 Munkkiniemen ala-asteella keväällä 2025

Kenelle:
Showtanssiryhmä 12-15 -vuotiaille. Huomioi, että koska lapset kehittyvät omaan tahtiinsa, ryhmien ikärajat ovat vain suosituksia joiden mukaan ohjaajat suunnittelevat toimintaa. Ryhmiin ilmoittautuessa kannattaa pohtia aina sitä, minkä ikäryhmän mukana oma lapsi pääsisi nauttimaan toiminnasta parhaiten.

Kerhoaika ja -paikka: 
Perjantaisin klo 15:05-15:50  Munkkiniemen ala-asteella, Tietokuja 1

Kerhoa ei pidetä syyslomalla vk 42 eikä talvilomalla vk 8.

Hintaan sisältyy: 
Ohjattu kerhotoiminta sekä lasten vakuutukset.

Muuta huomioitavaa:
- Showtanssiin kannattaa varautua vaatteilla joissa on mukava liikkua sekä tanssikengillä (vaihtoehtoisesti myös avojaloin). Mukana olisi hyvä olla myös oma vesipullo.

HUOM! Kerhokertoja voidaan joutua perumaan kauden aikana esimerkiksi koulun/nuorisotalon oman toiminnan tai ohjaajan äkillisen poissaolon vuoksi. Tällaisissa tapauksissa pyrimme saamaan mahdollisia korvaavia kertoja, mutta on hyvä huomioida, ettei tämä aina ole mahdollista. Pääsääntöisesti ensimmäistä peruuntunutta kerhokertaa ei korvata

ENNEN ILMOITTAUTUMISTA OTATTEHAN HUOMIOON ETTÄ:

  • Kerho maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli jokin muu taho maksaa kerhomaksun, olethan yhteydessä toiminnanohjaajaan. Laskun lähettämisestä veloitamme 5e laskutuslisän.
  • Kerhoilmoittautuminen on sitova eikä kerhoissa ole kokeilukertoja.
  • Peruutukset tulee tehdä aina sähköpostitse osoitteeseen helsinki.toiminnanohjaaja@lastenliitto.fi, pelkkä kerhossa käymättä jättäminen ei vastaa kerhopaikan peruutusta. Saat peruutuksestasi kuittauksen. Muistattehan tehdä peruutuksen toimistolle, jotta voimme antaa kerhopaikan seuraavalle jonossa.
  • Peruutustapauksissa kerhomaksua ei valitettavasti palauteta.
  • Lähtökohtaisesti toimintaan voi ilmoittaa ainoastaan omat huollettavat.
  • Ilmoittaja on velvollinen maksamaan ilmoittamiensa osanottajien osanottomaksut.
  • Ilmoittaja on vastuussa tietojen oikeellisuudesta.
  • Mikäli perheestä osallistuu useampi lapsi, jokainen tulee ilmoittaa erillisellä lomakkeella.
  • Kerhojen toimintakieli on suomi.
  • Ilmoittauduttuasi saat automaattisen vahvistuksen sähköpostitse (jos tätä ei tule, ole yhteydessä toiminnanohjaajaan).
  • Mikäli jonossa oleville vapautuu paikkoja, kerhoa ei jostain syystä tulla järjestämään tai muutoksia ilmenee, niistä tullaan tiedottamaan sähköpostitse tai puhelimitse.
  • Mikäli ilmoittautumiseesi tarvitsee tehdä muutoksia, ota yhteys toiminnanohjaajaan, älä täytä uutta ilmoittautumislomaketta.
  • Peruutus- ja ongelmatilanteissa tulee ottaa välittömästi yhteyttä toiminnanohjaajaan.

Tutustu ennen ilmoittautumista ilmoittautumis- ja peruutussääntöihimmemaksu- ja toimitusehtoihimme sekä tietosuojaselosteisiimme. Kiitos!

Terms and conditions for registration and cancellation can be found in English on this page, information about processing of personal data on this page and payment terms and conditions on this page. Scroll down the pages to find English versions.

Ilmoittaudu tapahtumaan

Ilmoittautujan tiedot

TyttöPoikaMuu
KylläEi
EiKyllä +17,00 €
KylläEi
Kyllä
Vakuutan, että tässä ilmoitetut tiedot ovat oikeat ja ajantasaiset ja hakemuksessa on mainittu kaikki kerhoon osallistumisen kannalta oleelliset tiedot.
Annan suostumukseni henkilötietojeni/huollettavani henkilötietojen käsittelyyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
KylläEi
+ Lisää uusi osallistuja

Maksajan tiedot

Poista osallistuja

Ajankohta

24.1.2025 15:05 – 9.5.2025 15:50

Paikka

Munkkiniemen ala-aste, Tietokuja 1

Hinta

52 euroa

Tapahtumatyyppi

Kerho

Ikähaitari

12 - 15 -vuotiaat

Osallistujamäärä

4 / 18
← Takaisin