VANTAA, Hakunila - Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6-vuotiaille keskiviikkoisin / KEVÄT 2025

Tanssi- ja leikkiliikunta 5-6-vuotiaille keskiviikkoisin klo 17.40-18.25 Lehtikuusen koululla

Alle kouluikäisten tanssi- ja leikkiliikunnassa yhdistyvät leikki, liikkumisen ilo, ryhmässä toimiminen sekä kehon ja mielen kokonaisvaltainen käyttö. Tarkoitus on nauttia tanssin, musiikin ja liikkumisen ilosta ja saada onnistumisen kokemuksia. Taitovaatimuksia ei ole, vaan kaikki ovat tervetulleita mukaan.

Lapset osallistuvat tunneille itsenäisesti, mutta jos harrastuksen aloittaminen on haastavaa, voidaan ohjaajan kanssa sopia huoltajan tulevan salin puolelle ensimmäisille tunneille. Kerhossa on kaksi ohjaajaa, joten lasten tarpeet pystytään huomioimaan paremmin yksilöllisesti.

Vastuuohjaajana Nanna ja apuohjaajana Rosaliina.

Huom. Ei kerhoa keskiviikkona 30.4. Koululla ei ole iltavalvontaa. 

Muuta huomioitavaa:

  • Ikärajat ovat suosituksia. Mikäli huoltaja arvioi, että lapsi viihtyy ja pystyy toimimaan ryhmässä, joka ei vastaa hänen ikäänsä, lapsen voi ilmoittaa mukaan.
  • Kokeilukertoja tai kertamaksumahdollisuutta ei ole tarjolla, vaan osallistuminen edellyttää aina ilmoittautumista koko kaudelle.
  • Mikäli ryhmä on täynnä, varasijalle ilmoittautuminen on mahdollista. Ilmoitamme, jos paikkaja vapautuu.
  • Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikoina eikä arkipyhinä (esim. vappu, pääsiäinen, itsenäisyyspäivä).
  • Kerhotoiminnastamme kerrotaan yleisesti lisää Kerhovanhemman infopaketissa, johon pääset tutustumaan tästä linkistä.
  • Mikäli sinulla on kysyttävää toimintaan liittyen, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen vantaa.koordinaattori@lastenliitto.fi
  • HUOM! Kerhokertoja voidaan joutua perumaan kauden aikana esimerkiksi koulun oman toiminnan tai ohjaajan äkillisen poissaolon vuoksi. Tällaisissa tapauksissa pyrimme saamaan mahdollisia korvaavia kertoja, mutta on hyvä huomioida, ettei tämä aina ole mahdollista. Pääsääntöisesti ensimmäistä peruuntunutta kerhokertaa ei korvata.

ENNEN ILMOITTAUTUMISTA OTATHAN HUOMIOON:

  • Kerho maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Voit valita myös laskun. Mikäli sivu ei ilmoittautumisen jälkeen ohjaudu maksuvaiheeseen, ilmoittautuminen ei ole mennyt läpi.
  • Saat ilmoittautumisesta aina automaattisen vahvistuksen sähköpostiisi. Jos et saa viestiä, tarkasta roskapostisi. Mikäli et löydä viestiä, ota yhteyttä toimistoon.
  • Lähettäessäsi ilmoittautumisen, hyväksyt samalla ilmoittautumis- ja peruutussäännöt, jotka voit lukea alta. Sivut avautuvat uuteen ikkunaan.

Tutustu ennen ilmoittautumista ilmoittautumis- ja peruutussääntöihimmemaksu- ja toimitusehtoihimme sekä tietosuojaselosteisiimme. Kiitos!

Terms and conditions for registration and cancellation can be found in English on this page, information about processing of personal data on this page and payment terms and conditions on this page. Scroll down the pages to find English versions.

Ilmoittaudu tapahtumaan

Ilmoittautujan tiedot

KylläEi
EiOlen jo jäsen ja maksanut jäsenmaksuni vuodelle 2025Olen jo jäsen, mutten ole vielä maksanut jäsenmaksua vuodelle 2025 +13,00 €Liitän lapseni jäseneksi +13,00 €Liitän 2 jäsentä +26,00 €Liitän 3 jäsentä +39,00 €Liitän 4 jäsentä +52,00 €Liitän 5 jäsentä +65,00 €Liitän 6 jäsentä +78,00 €
EiKyllä
Kyllä
Vakuutan, että tässä ilmoitetut tiedot ovat oikeat ja ajantasaiset ja hakemuksessa on mainittu kaikki kerhoon osallistumisen kannalta oleelliset tiedot.
Annan suostumukseni henkilötietojeni/huollettavani henkilötietojen käsittelyyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
KylläEi
+ Lisää uusi osallistuja


Maksajan tiedot

Poista osallistuja
KylläEi
EiOlen jo jäsen ja maksanut jäsenmaksuni vuodelle 2025Olen jo jäsen, mutten ole vielä maksanut jäsenmaksua vuodelle 2025 +13,00 €Liitän lapseni jäseneksi +13,00 €Liitän 2 jäsentä +26,00 €Liitän 3 jäsentä +39,00 €Liitän 4 jäsentä +52,00 €Liitän 5 jäsentä +65,00 €Liitän 6 jäsentä +78,00 €
EiKyllä
Kyllä
Vakuutan, että tässä ilmoitetut tiedot ovat oikeat ja ajantasaiset ja hakemuksessa on mainittu kaikki kerhoon osallistumisen kannalta oleelliset tiedot.
Annan suostumukseni henkilötietojeni/huollettavani henkilötietojen käsittelyyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
KylläEi

Ajankohta

22.1.2025 17:40 – 7.5.2025 18:25

Paikka

Lehtikuusen koulu Havu, liikuntasali, Hiirakkotie 18, 01200 Vantaa

Hinta

40 euroa

Tapahtumatyyppi

Kerho

Ikähaitari

5 - 6 -vuotiaat

Osallistujamäärä

13 / 15
← Takaisin