Kerhokirjeet 2024
SYKSY 2024
Syvälahti, 7–10 v
Ensimmäinen kerhokerta on maanantaina 2.9. Kerhoaika on maanantaisin klo 17.00–18.30. Osoite on Syvälahden koulun kotitalousluokka, Vanha Kakskerrantie 8, 20900 Turku. Kerhon ohjaaja tulee avaamaan oven ennen kerhon alkua.
Jokainen kerhokerta kestää 1,5 tuntia, ja kerhokertoja pyritään syksyn aikana pitämään noin 12–14. Syyslomaviikolla kerhoa ei järjestetä!
Kerhossa kannattaa olla aina ajoissa. Mikäli lasta ei saa päästää lähtemään yksin kotiin, vaan huoltajaa on aina odotettava hakijaksi, ilmoitathan siitä sähköpostitse! Itse lähtevät lapset päästetään lähtemään tasan kerhon loppumisaikana. Pyrimme siihen, että kaikki kerholaiset ovat kerhon loppumisaikana eteisessä valmiina lähtöön, jotta poistuminen sujuu jouhevasti. Jos kerholainen ei jollain kerralla pääse osallistumaan kerhoon, toivomme, että ilmoittaisitte asiasta kerho-ohjaajalle.
Kiinnitämme kerhossa erityistä huomiota hygieniaan ja siivoukseen. Käsiä pestään aina tullessa ja mennessä, ennen ruokailua, wc-käynnin jälkeen, siirtymätilanteissa, aivastamisen tai yskimisen jälkeen ja muuten tarvittaessa. Mikäli lapsi oireilee kerhon aikana, huoltajalla on velvollisuus hakea lapsi välittömästi, joten huoltajien tulee olla tavoitettavissa puhelimitse kerhon aikana.
Kerhossa kiinnitetään huomiota kaikkiin allergioihin mutta otattehan silti huomioon, että kaikkia raaka-aineita käsitellään yhdessä tilassa. Mikäli näissä asioissa on erityistä huomioitavaa, kerrottehan niistä jo ensimmäisellä kerralla ohjaajalle.
Kerhon ohjelma on alustavasti suunniteltu, mutta muutokset ovat mahdollisia. Ensimmäisellä kerralla käytetään erityistä aikaa tutustumiseen, käydään läpi kerhon sääntöjä ja pohditaan yhdessä kerhon tulevaa ohjelmaa. Kerholaiselle kannattaa aina laittaa mukaan esiliina. Mikäli omistat jo valmiiksi reseptivihon kannattaa se ottaa mukaan, jotta herkulliset reseptit eivät unohdu!
Syvälahti, 10–13 v
Ensimmäinen kerhokerta on maanantaina 2.9. Kerhoaika on maanantaisin klo 18.30–20.00. Osoite on Syvälahden koulun kotitalousluokka, Vanha Kakskerrantie 8, 20900 Turku. Kerhon ohjaaja tulee avaamaan oven ennen kerhon alkua.
Jokainen kerhokerta kestää 1,5 tuntia, ja kerhokertoja pyritään syksyn aikana pitämään noin 12–14. Syyslomaviikolla kerhoa ei järjestetä!
Kerhossa kannattaa olla aina ajoissa. Mikäli lasta ei saa päästää lähtemään yksin kotiin, vaan huoltajaa on aina odotettava hakijaksi, ilmoitathan sähköpostitse! Itse lähtevät lapset päästetään lähtemään tasan kerhon loppumisaikana. Pyrimme siihen, että kaikki kerholaiset ovat kerhon loppumisaikana eteisessä valmiina lähtöön, jotta poistuminen sujuu jouhevasti. Jos kerholainen ei jollain kerralla pääse osallistumaan kerhoon, toivomme, että ilmoittaisitte asiasta esimerkiksi tekstiviestillä tai näin sähköpostitse.
Kiinnitämme kerhossa erityistä huomiota hygieniaan ja siivoukseen. Käsiä pestään aina tullessa ja mennessä, ennen ruokailua, wc-käynnin jälkeen, siirtymätilanteissa, aivastamisen tai yskimisen jälkeen ja muuten tarvittaessa. Ohjaajat neuvovat lapsia tarkemmin kerhon alkaessa toimintatavoista. Mikäli lapsi oireilee kerhon aikana, huoltajalla on velvollisuus hakea lapsi välittömästi, joten huoltajien tulee olla tavoitettavissa puhelimitse kerhon aikana.
Kerhossa kiinnitetään huomiota kaikkiin allergioihin mutta otattehan silti huomioon, että kaikkia raaka-aineita käsitellään yhdessä tilassa. Mikäli näissä asioissa on erityistä huomioitavaa, kerrottehan niistä jo ensimmäisellä kerralla ohjaajalle.
Kerhon ohjelma on alustavasti suunniteltu, mutta muutokset ovat mahdollisia. Ensimmäisellä kerralla käytetään erityistä aikaa tutustumiseen, käydään läpi kerhon sääntöjä ja pohditaan yhdessä kerhon tulevaa ohjelmaa. Kerholaiselle kannattaa aina laittaa mukaan esiliina. Mikäli omistat jo valmiiksi reseptivihon kannattaa se ottaa mukaan, jotta herkulliset reseptit eivät unohdu!
Tikke, kokkikerho 7–12 v
Olet ilmoittautunut Lastenliiton kokkikerhoon Raision Tikkeen, hienoa! Ensimmäinen kerhokerta on keskiviikkona 28.8. Tikken nuokkarilla! Kerhoaika on keskiviikkoisin klo 17:00–18.15, ja Tikken nuokkarin osoite on Kapponkatu 20. Kerhon ohjaaja tulee avaamaan oven ennen kerhon alkua.
Jokainen kerhokerta kestää 1h 15min, ja kerhokertoja pyritään syksyn aikana pitämään noin 12–14. Syyslomaviikolla kerhoa ei järjestetä!
Kerhossa kannattaa olla aina ajoissa. Mikäli lasta ei saa päästää lähtemään yksin kotiin, vaan huoltajaa on aina odotettava hakijaksi, ilmoitathan sähköpostitse! Itse lähtevät lapset päästetään lähtemään tasan kerhon loppumisaikana. Pyrimme siihen, että kaikki kerholaiset ovat kerhon loppumisaikana eteisessä valmiina lähtöön, jotta poistuminen sujuu jouhevasti. Jos kerholainen ei jollain kerralla pääse osallistumaan kerhoon, toivomme, että ilmoittaisitte asiasta esimerkiksi tekstiviestillä tai näin sähköpostitse.
Kiinnitämme kerhossa erityistä huomiota hygieniaan ja siivoukseen. Käsiä pestään aina tullessa ja mennessä, ennen ruokailua, wc-käynnin jälkeen, siirtymätilanteissa, aivastamisen tai yskimisen jälkeen ja muuten tarvittaessa. Ohjaajat neuvovat lapsia tarkemmin kerhon alkaessa toimintatavoista. Mikäli lapsi oireilee kerhon aikana, huoltajalla on velvollisuus hakea lapsi välittömästi, joten huoltajien tulee olla tavoitettavissa puhelimitse kerhon aikana.
Kerhossa kiinnitetään huomiota kaikkiin allergioihin mutta otattehan silti huomioon, että kaikkia raaka-aineita käsitellään yhdessä tilassa. Mikäli näissä asioissa on erityistä huomioitavaa, kerrottehan niistä jo ensimmäisellä kerralla ohjaajalle.
Kerhon ohjelma on alustavasti suunniteltu, mutta muutokset ovat mahdollisia. Ensimmäisellä kerralla käytetään erityistä aikaa tutustumiseen, käydään läpi kerhon sääntöjä ja pohditaan yhdessä kerhon tulevaa ohjelmaa. Kerholaiselle kannattaa aina laittaa mukaan esiliina.
Tikke, taidekerho 7–12 v
Olet ilmoittautunut Lastenliiton taidekerhoon Raision Tikkeen, hienoa! Ensimmäinen kerhokerta on keskiviikkona 28.8. Tikken nuokkarilla! Kerhoaika on keskiviikkoisin klo 18.15–19.00, ja Tikken nuokkarin osoite on Kapponkatu 20. Kerhon ohjaaja tulee avaamaan oven ennen kerhon alkua.
Jokainen kerhokerta kestää 45min, ja kerhokertoja pyritään syksyn aikana pitämään noin 12–14. Syyslomaviikolla kerhoa ei järjestetä!
Kerhossa kannattaa olla aina ajoissa. Mikäli lasta ei saa päästää lähtemään yksin kotiin, vaan huoltajaa on aina odotettava hakijaksi, ilmoitathan sähköpostitse! Itse lähtevät lapset päästetään lähtemään tasan kerhon loppumisaikana. Pyrimme siihen, että kaikki kerholaiset ovat kerhon loppumisaikana eteisessä valmiina lähtöön, jotta poistuminen sujuu jouhevasti. Jos kerholainen ei jollain kerralla pääse osallistumaan kerhoon, toivomme, että ilmoittaisitte asiasta esimerkiksi tekstiviestillä tai näin sähköpostitse.
Kiinnitämme kerhossa erityistä huomiota hygieniaan ja siivoukseen. Käsiä pestään aina tullessa ja mennessä, ennen ruokailua, wc-käynnin jälkeen, siirtymätilanteissa, aivastamisen tai yskimisen jälkeen ja muuten tarvittaessa. Ohjaajat neuvovat lapsia tarkemmin kerhon alkaessa toimintatavoista. Mikäli lapsi oireilee kerhon aikana, huoltajalla on velvollisuus hakea lapsi välittömästi, joten huoltajien tulee olla tavoitettavissa puhelimitse kerhon aikana.
Kerhon ohjelma on alustavasti suunniteltu, mutta muutokset ovat mahdollisia. Ensimmäisellä kerralla käytetään erityistä aikaa tutustumiseen, käydään läpi kerhon sääntöjä ja pohditaan yhdessä kerhon tulevaa ohjelmaa. Kerholaiselle kannattaa aina laittaa mukaan esiliina.
Vimma, taidekerho 7–12 v
Ensimmäinen kerhokerta pidetään keskiviikkona 4.9. klo 17.30. Kerho pidetään Vimma-talon kerhotilassa, Aurakatu 16, 20100 Turku. Ohjaaja tulee avaamaan oven ennen kerhon alkua. Kerhokertoja pyritään syksyn aikana pitämään noin 12–14. Syyslomaviikolla kerhoa ei järjestetä!
Kerhossa kannattaa olla aina ajoissa. Mikäli lasta ei saa päästää lähtemään yksin kotiin, vaan huoltajaa on aina odotettava hakijaksi, ilmoitathan sähköpostitse! Itse lähtevät lapset päästetään lähtemään tasan kerhon loppumisaikana. Pyrimme siihen, että kaikki kerholaiset ovat kerhon loppumisaikana eteisessä valmiina lähtöön, jotta poistuminen sujuu jouhevasti. Jos kerholainen ei jollain kerralla pääse osallistumaan kerhoon, toivomme, että ilmoittaisitte asiasta esimerkiksi tekstiviestillä tai näin sähköpostitse.
Kiinnitämme kerhossa erityistä huomiota hygieniaan ja siivoukseen. Käsiä pestään aina tullessa ja mennessä, wc-käynnin jälkeen, siirtymätilanteissa, aivastamisen tai yskimisen jälkeen ja muuten tarvittaessa. Ohjaajat neuvovat lapsia tarkemmin kerhon alkaessa toimintatavoista. Mikäli lapsi oireilee kerhon aikana, huoltajalla on velvollisuus hakea lapsi välittömästi, joten huoltajien tulee olla tavoitettavissa puhelimitse kerhon aikana.
Kerhon ohjelma on alustavasti suunniteltu, mutta muutokset ovat mahdollisia. Ensimmäisellä kerralla käytetään erityistä aikaa tutustumiseen, käydään läpi kerhon sääntöjä ja pohditaan yhdessä kerhon tulevaa ohjelmaa. Kerholaiselle kannattaa aina laittaa sellaiset vaatteet, jotka saavat likaantua.
Jos teillä on kerhosta tai Lastenliiton muusta toiminnasta kysyttävää, ottakaa ihmeessä yhteyttä.